Pizza on ehkä parasta lohturuokaa ikinä. Keskinkertaista pizzaa saa aika helposti, mutta erinomaista pizzaa erittäin harvoin. Silti yritän kotona tehdä samankaltaista pizzaa, mitä kerran sain Como-järven rannalla olevassa pienessä kylässä, ikivanhassa puu-uunissa paistettua, tulikuumaa, ohutta ja vähätäytteistä... Tämä kotiversio on tietenkin vielä kaukana siitä, mutta kohtalaisen ok. Paistan paistokivellä, valelen oliiviöljyllä, ah nautinto.
Divareista on tarttunut mukaan pizzakirjoja. Yhden ihanan amerikkalaisen noin 20 vuotta vanhan pizzaraamatun olen hukannut, siinä oli muun muassa noin 10 sivun ohjeet siihen, miten ja minkälaisilla kädenliikkeillä taikina alustetaan juuri sopivan kimmoisaksi ja kiiltäväksi palloksi.
Kuulun tässä Vincenzo Buonassisin Pizza-kirjassa mainittuun sormilla syöjien kerhoon. Pizza on ehdottomasti sormiruokaa! Veitsellä ja haarukalla kitkuttaminen on vulgääriä!
Ja tämän kirjan kannessakin syödään pitsaa rullattuna ja sormin, en voi olla siis väärässä. Muuten tämä Nikko Amandonicosin La Pizza on ehkä enemmän fiilistelykirja, kaunis kuvitus ja Napolin historiaa.
Mutta tästä opin käyttämään tomaattikastikkeen asemesta valutettuja, käsin survottuja säilöttyjä tai tuoreita kirsikkatomaatteja. Hifistelyä ehkä, mutta joskus sekin on ihan tarpeellista ja kivaa.
0 lukijaa jo kommentoinut:
Post a Comment