4.9.11

keittiössä: banaanikakku



Jatkan tätä ruokalinjaa, koska näitähän riittää. Tyttären luisteluleirillä jokusen päivän levänneet ylikypsät banaanit pääsivät kakuksi.

Banaanikakku


150 g voita
1 dl sokeria
2 dl tomusokeria
3 kypsää banaania
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
75 g mantelijauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
ripaus suolaa


Vaahdota voi ja sokerit. Soseuta banaanit ja lisää voi-sokeriseokseen. Lisää kananmunat. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan. Kaada voideltuun vuokaan ja paista 175 asteen lämmössä 30-40 minuuttia.


Vaihdoin alkuperäisessä Leila Lindholmin ohjeessa olleet pekaanipähkinät kaapissa lojuneeseen mantelijauhepussiin. Leilan kirjat on tehty taidolla ja tyylillä. Molemmat on käännetty suomeksi, mutta jälkimmäistä en malttanut viime vuonna odottaa, vaan ostin samantien ruotsinkielisen version sen ilmestyttyä. 


















Kirjojen kuvitus ja stailaus ovat todella herkullisia. Ohjeet ovat toimivia ja napakoita. Kirjoissa on hyviä variaatioita perusohjeista, esimerkiksi kääretortuista ja patongeista. Eikö ole aika jännän värisiä nuo punajuuribaguetet?



4 lukijaa jo kommentoinut:

nuttula said...

Tuli _ihan hirveä_ banaanikakun himo, ja kaapeissa ei ole mitään... :)

Onko tämä sama Leila jolta ilmestyi muinoin lehti?

Outi L said...

nuttula: joo, se sun suuri suosikki leila :-). banaanikaakku on ihanaa.

nuttula said...

Nuo Leilan leivontakirjat itse asiassa on tosi houkuttelevia. Huomenna teen banaanikakkua, banskujakin on! :)

tea said...

ja jos on kiire tai vieraita tulossa, niin kaupan lanttusose, ja porkkanasose ja punajuurisose pussit käy aivan loistavasti! Olen meinaan kokeillut, ja patongit 40 hengen buffettiin syntyivät suht vaivattomasti, suosittelen...