24.8.11

keittiössä: maistuvat kurkut


















Elokuu on kurkkukuu. Mummini opetti minut tekemään maustekurkkuja. Ensin haettiin torilta sopivan napakat ja röpelöiset kurkut. Maustekurkut tehtiin aina isoon Ilves-lasipurkkiin. Liemeen laitettiin sinapinsiemenet, mustaherukanlehdet, piparjuurilastut ja muut. Kurkkujen tekeytymistä piti odotella viikkotolkulla. Mutta oi, miten ihanaa oli hipsiä kellarinportaille, nostaa kannen painona ollut iso kivi, noukkia purkista suurinpiirtein paljain käsin tuollainen ihana maustekurkku ja syödä se siinä, pimeässä välikössä. Ah ja röyh.


Naapuri tarjosi viime vuonna ihania valkosipulikurkkuja, joiden ohje oli löytynyt Eeva Salosen Ruokatorstai-kirjasta. (On muuten mahtava teos, Hesarin Ruokatorstai-sivujen annista koostettu, melkein uuvuttavan monipuolinen ja runsas kirja. ) Resepti piti saada heti, tietenkin. Ja tehdä. Joten tänä vuonna tein uudestaan. Tänä vuonna laitoin liemeen hunajan asemesta sokeria ja lisäsin valkosipulin määrää.

Valkosipulikurkut

1 kg avomaankurkkuja
10 valkosipulinkynttä
tilliä
liemi:
2 dl väkiviinaetikkaa
5 dl vettä
1 dl sokeria
1 rkl suolaa

Viipaloi kurkut ja valkosipulinkynnet. Lado purkkeihin kurkku- ja valkosipuliviipaleita sekä tilliä. Kiehauta liemen aineet ja kaada kuuma liemi kurkkujen päälle. Sulje tiiviisti ja säilytä kylmässä. Valkosipulikurkut ovat valmiita muutaman päivän kuluttua.



















Purkissa ovat. Nyt kun malttaisi hetken odotella... Mikä siinä muuten on, että joskus valkosipulin palat muuttuvat etikkaliemessä aika häijyn värisiksi? Jotain kemiaa siinä on...



0 lukijaa jo kommentoinut: