Kerran lentokentällä nappasin matkalukemiseksi Cormac McCarthya, ei siksi, että olisin tunnistanut kirjailijan nimen, vaan siksi, että kannessa luki "Winner of the Pulitzer Prize for fiction 2007". Oletin palkinnon olleen ansaittu, joten kirja lienee hyvä. Ja miten oikeassa olinkaan, musiikin tavoin soljuva kieli ja kummallinen, hämmentävä, käsittämätön ja pelottavakin tarina.
Cormac McCarthy: The road
Ote kirjasta: He walked out in the gray light and stood and he saw for a brief moment the absolute truth of the world. The cold relentless circling of the intestate earth. Darkness implacable. The blind dogs of the sun in their running. The crushing black vacuum of the universe. And somewhere two hunted animals trembling likd groundfoxes in their cover. Borrowed time and borrowed world and borrowed eyes with which to sorrow it.
Samaa teema edustaa myös Jean Hegland, jonka teokseen ihastuin liki kymmenen vuotta sitten. Tarina on riipivällä tavalla kaunis.
Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen
Kaksi tyttöä, tietosanakirja ja tyhjä maailma.
Ensimmäinen kosketukseni "maailman lopun aikoihin" tapahtui 1990-luvun alussa ja kyseessä oli Stephen Kingin taitavasti rakentama maailma, jossa inhimillisyys ja käsittämätön kohtaavat. (Kirjoitan Stephen Kingistä joskus enemmänkin, sillä minulla ja hänellä on tiivis suhde.)
Stephen King: The Stand
Ihmisiä pakenemassa pahaa.
0 lukijaa jo kommentoinut:
Post a Comment