Kirjavan kammarin kirjahaasteessa etsitään ja luetaan suomalaisen keskiluokan arkea kuvaavia kirjoja. Huomaan, että juuri tällaiset kirjat ovat suosikkejani. En pidä kirjoista, joissa elämä näyttäytyy perusvireeltään ahdistavana tai joissa tavallinen perhe-elämä on päihteiden ja väkivallan värittämää. Pidän vähäeleisestä arjesta, josta mielestäni löytyy sävyjä ja syvyyttä ilman huutomerkkejä.
Ajattelin, että juuri loppuun lukemani Piia Postin esikoinen Talven jälkeen valo sopii tähän kategoriaan.
Muutama muukin sopiva osui kirjahyllystäni käteen. Laura Honkasalon Lumen saartama kahvila on harvoja novellikokoelmia, joista todella pidän. Ja sillä on sitäpaitsi ihana nimi, ainoa joka pystyy kilpailemaan ehdottoman nimiykköseni kanssa (no sehän oli se Joel Haahtelan Naiset katsovat vastavaloon).
Toinen kirjahyllyyni jäänyt novellikokoelma on pinossa alimmaisena oleva Itkosen Huolimattomia unelmia. Umpitäyteen kirjahyllyyn päätyminen on muuten merkki siitä, että pidän teoksesta, muut päätyvät enemmin tai myöhemmin kiertoon.
Usein novellit ovat minusta liian lyhyitä, ne tuntuvat loppuvan kesken, jäävän yksipuolisiksi. Yleensä pidän pidemmän proosan luomista maailmoista enemmän. Joskus on vaikea tehdä ero pitkän novellin ja lyhyen romaanin välillä, tai en tiedä, miksi niitä pitäisi edes jaotella. Lumoava pienisuuri tarina on esimerkiksi Elina Hirvosen Että hän muistaisi saman.
4 lukijaa jo kommentoinut:
Samoilla linjoilla olen. Pidän eniten vähäeleisistä kirjoista, jotka kuitenkin pitävät sisällään paljon merkityksiä. Haahtela on kaikkein ihanin.
Laura Honkasalon ja Juha Itkosen novellikokoelmat ovat hienoja, tuota Piia Postin kirjaa en ole vielä lukenut, mutta toivon saavani sen käsiini.
Katja/Luminomena: pitäiskö meidän perustaa Haahtela-faniklubi? :-)
Tykkäsin Piia Postin kirjasta valtavasti! Mutta voi sua kun toi Honkasalo hävisi Haahtelalle ihannimmassa kirjan nimessä. Hänen pitäisi kyllä hieman petrata :)
GvB: Honkasalo on kyllä ihana kaikin puolin! :-)
Post a Comment