Aiemmin esittelinkin jo ihanalohi-reseptin. Tässä on samalta tekijältä, Nooralta, löytämäni toinen kalaohje. Ihanan lohen tapaan tämäkin on äärimmäisen helppo ja kätevä ruokalaji. Nimensä mukaisesti lohipelti valmistui näppärästi yhdellä pellillä, tässä paistopaperin päälle, tillisilpun alla. Oli hyvää, suosittelen lämpimästi.
Lohipelti
sopivan kokoinen lohifilee
5 porkkanaa
5 pientä perunaa
1 bataatti
3 punasipulia
suolaa
pippuria
kuivattua timjamia
2 dl ruokakermaa
1 dl maitoa
2 dl kuohukermaa
tuoretta tilliä
Paistaminen: 200 °C, noin 45 minuuttia
Levitä uuninpellille paistopaperi. Aseta kalafilee keskelle nahkapuoli alaspäin. Mausta suolalla ja pippurilla. Pilko porkkanat tikuiksi, perunat ja bataatit siivuiksi ja sipulit lohkoiksi. Levitä kasvikset sektoreittain pellille lohen ympärille. Mausta suolalla, pippurilla ja kuivatuilla yrteillä. Kaada juuresten päälle ruokakerma ja maito. Lisää kuohukerma viimeiseksi sekä juuresten että lohen päälle. Pinnalla oleva kerma ruskistaa ruuan kauniisti uunissa. Paista 200 °C:ssa noin 45 minuuttia. Silppua valmiin lohen pinnalle runsaasti tuoretta tilliä.

4 lukijaa jo kommentoinut:
Ihan pakko kokeilla!
Tätä täytyy joskus tehdä:) Vois vaikka tänäänkin, sillä en ole vielä päättänyt millä perheen tänään ruokin;)
Herkullisen näköistä! Vähän saman tyylistä meillä tehdään usein, tosin höysteenä kukkakaali, parsakaali ja porkkana. Pitääkin kokeilla noita perunoita ja bataatteja seuraavaksi. Mukavaa viikonloppua!
joo, näyttää helppotekoiselta herkulta!!
Post a Comment