
Miten ne marjat aina unohtuvat?
Toissa vuosi oli erinomainen mustikkavuosi, saattoi seisoa paikallaan, huitoa poimurilla ja litra toisensa jälkeen vaan lensi ämpäriin. Niin erinomainen oli tuo vuosi, että pakastimessa on niitä marjoja jäljellä. (On niitä viime vuodeltakin, mutta niistä en ole huolissani.)
No nyt lienee taas aika alkaa urakoida varastoa pienemmäksi. Voihan sitä tehdä pirtelöitä, voimajuomia, ripotella kaurapuuroon. Mutta parasta käyttöä mustikoille on kyllä mustikkapiirakka!
Käytin pohjana muunnelmaa Leila Lindholmin murupaistostaikinasta (Pala kakkua - ja paljon muuta -kirjasta). Koska luin ohjeen huonosti, luulin tekeväni piirakkapohjaa, mutta alkuperäinen ohje on marjojen päälle ripoteltavalle muruseokselle. Nakkasin kananmunan joukkoon, niin johan tuli pohja. Kookoshiutaleet antavat veikeän ja mehevän lisän.
Kaura-kookos-mustikkapiirakka
pohja:
200 g voita, kylmänä, kuutioina
1,5 dl sokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1,5 dl kookoshiutaleita
1,5 dl kaurahiutaleita
täyte
pakastemustikoita reilulla kädellä
hillosokeria
Nypi voi, sokeri ja jauhot ryynimäiseksi. Lisää kananmuna hyvin vatkaten. Lisää varovasti kookos- ja kaurahiutaleet. Painele vuoan pohjalle ja kaada täyte päälle. Paista puolisen tuntia 200 asteen lämmössä.
5 lukijaa jo kommentoinut:
Kylläpä meitä lukijoita hemmotellaan, kun päivität näin usein. Mukavaa käydä kurkkimassa, kommentointi vain tuppaa jäämään. Ja kiitos siitä, että sekin sallitaan!
Jenni
Jenni: Hei kiva kuulla, että uusi päivitystahti on huomattu. Päätin kokeilla tiuhempaa postaustahtia (eli postaus per arkipäivä) ja kehitin tällaiset teemaotsikot (kotona, kirjahyllyssä jne.), joiden alle kirjoitan. Kolmatta viikkoa mennään eikä vielä ole loppunut aiheet kesken. Ei ole kommentointivelvoitetta, todellakaan! :-) Kommentit ovat aina iloinen asia, mutta kyllä mä postaan vaikka kukaan ei kommentoikaan.
Mums! Onpa piristävää olla kylässä täällä luonasi Outi, tuolla ruotsalaisten blogien puolella välillä kyllästyttää kun ovat niin samanlaisia.. kiitos kirjavinkeistä, niitä tarvitaan! Kram, Minna :)
Minna: olipa kiva kuulla! Haleja takas! :-)
Nyt vain pitäisi saada mustikoita, tämä vaikuttaa herkulliselta.
Post a Comment