En ole vielä päässyt käsiksi vintage-leipäjuureen, mutta ehkä pian! Paremman puutteessa noudatin Marttojen sivuilta löytyvää ohjetta. Marttailu kannattaa aina!
Leipäjuuri
10 g tuorehiivaa
5 dl viileää vettä
5 dl hiivaleipäjauhoja
Liota hiiva veteen ja sekoita mukaan jauhot. Vatkaa tasaiseksi seokseksi ja laita jääkaappiin kahdeksaksi tunniksi tai yön yli.
Muut ainekset
2 tl suolaa
1 rkl siirappia
15 g tuorehiivaa
3 rkl kädenlämpöistä vettä
6-7 dl hiivaleipäjauhoja
Ota taikinajuuri pois jääkaapista. Liota hiiva veteen esim. juomalasissa. Lisää veteen sekoitettu hiiva ja muut ainekset juuren joukkoon ja sekoita kiinteäksi taikinaksi. Anna kohota lämpimässä noin puoli tuntia. Leivo taikinasta kaksi pötkä, jätä pinta jauhoiseksi. Voit leikata pintaan pari-kolme poikittaista viilota. Anna kohota noin 20 minuuttia. Paista sitten uunin alimmalla tasolla noin 40 minuuttia.
Siskon antama munakello vahtimaan! Siinä ajassa ehtii pyöräyttää sosekeiton kaveriksi. Tai blogata sohvalla.
Onni on uunituore leipä! Tuli rapeakuorista, sopivan tiivistä ja ennen kaikkea, ei ylenpalttista hiivan makua. Ei seuraavanakaan päivänä, jolloin leipä maistui paahdettuna ihan mainiolta.



4 lukijaa jo kommentoinut:
Kunhan tää mun kaamea flunssa hellittää, niin voidaan Toven kanssa lähteä teillepäin retkelle tuomaan sitä luvattua juurta. Vielä on nimittäin tämä kuu "vapaata" retkeillä ennenkuin duuni kutsuu taas hetkeksi.
Reetta: olette tervetulleita leipäjuuriretkelle, jos todella haluatte tulla! :-)
I'm so glad to find your blog. I'm looking forward to following :-)
Have a wonderful weekend!
greatings from switzerland
Jacqueline ♡
http://jacquelineswhitehome.blogspot.com
Jaqueline: thanks for your sweet words! I'll be visiting your charming blog again, too.
Post a Comment